tiistai 26. heinäkuuta 2016

Katse syksyyn

Tämä kesä oli suunnitelmissani aurinkoinen ompelukesä, olisin lipunut hellepäivästä toiseen lempeässä luovuuden tilassa ja unohtanut kaiken stressin.
No, kaikki ei aina mene niinkuin suunnittelee, stressin määrä on ollut moninkertainen suunnitelmiin verrattuna, ja ompelulle raivasin tilaa ja aikaa vasta nyt tajuttuani, että syksy hönkii jo niskaan. Ihanaa palata arkeen ja rutiiniin, mutta olisi kesä voinut olla hieman toisenlainenkin.

Katse siis kannattaa suunnata jo syksyyn jos tahtoo, että lapsilla on jotain sopivan kokoista puettavaa hoitoon ja kouluun. Aloitin kuopuksen vaatekaapin täyttämisellä, paitoihin valitsin kaikkiin kaavaksi Ottobren Davidin koossa 86. Näissä kahdessa ensimmäisessä erona ohjeeseen on hiharesorien korvaaminen taitteella.


Sekä siilitrikoo että tämä alla oleva lehmätrikoo tuli kankaiden yönä tilatusta pussista, firman nimeä en valitettavasti muista. Yleensä en osaisi tilata tällaista värimaailmaa, on siinä rajoilla että onko liian retro mun makuun. Nämä näyttää kuitenkin oikein söpöltä valmiina vaatteena!
Lehmätrikoota oli niin kapea suikale, että sain siitä nippanappa paidan lisäämällä helmaan resorin. Tämä on meidän maalaispojalle just eikä melkein!



Straight stripes-kaava pääsi kalsareiksi, koko näissäkin 86. Himppasen leveä malli kalsareiksi meidän rimppakintulle, mutta eipä tuo 100% puuvillatrikookaan jousta, joten väljyyttä saa olla.



Viimeisenä hiekkalaatikkoverkkareita, mitkä ei voi kauneudella kilpailla minkään kanssa. :) Livenä enemmän kammottavan ysärit, kuin kuvissa. Kaavana City mouse, verkkarikankaat löytyi Sovatekilta reilu pari vuotta sitten puoli-ilmaiseksi, ja ylempien housujen resorit muistaakseni samalla kertaa ostettuja myös.
Näistä jätin tarkoituksella kaikki yksityiskohdat ja vaivannäöt pois, niin ei haittaa vaikka kuluisivat puhki ulkoleikeissä.




Sitten tämä suuri iloni aihe: saumaan ommeltavat merkit! Tilasin Aliexpressin kautta, hintataso huomattavasti edellisiä merkkejä edullisempi. Tekstin väri on kyllä väärä (kiva väri silti), lupasivat lähettää perästä oikeat. Kommunikointi englanniksi sujui muuten yllättävän kivuttomasti Kiinaan, mutta aluksi halusin tekstin olevan harmaa. Myyjän piirtämässä ehdotuksessa oli kerta toisensa jälkeen oranssi teksti, joten kyllästyin vääntämään asiaa rautalangasta, ja hyväksyin sen oranssin. Viimein kun laput tuli postiin, oli kaikki muuten just niinkuin pitikin, mutta tekstin väri oli tuollainen kaunis kirkkaanpunainen. Tästä jo yli kuukausi aikaa, vielä ei ole uusia lappuja näkynyt.
Kyllä muuten nopeuttaa ompelua huikean paljon! Menetin hermoni edellisten päälle ommeltavien kanssa joka kerta, yksikin tikki meni vinoon niin piti purkaa. Näiden kanssa ei aikaa kulu ylimääräistä yhtään, lisäksi on paljon siistimmän näköinen lopputulos.