lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kierrätyshousuja pojalle

Mulla on aika rajallisesti säilytystilaa kankaille, ja ison osan siitä vie käytetyt, rikkinäiset, omat ja sukulaisten vanhat farkut. Niitä olen erittäin mielelläni ottanut vastaan housutarpeiksi, mutta aikaavievän urakan aloittaminen on ollut toinen juttu. Nyt tilanne oli se, että keskimmäinen tarvitsi kipeästi housuja, ja uusi ompelukone huuteli mua tarttumaan taas toimeen. Edelleen voin vaan ihmetellä, miten MUKAVAA voi ompelu olla. Vähän väliä hihkun ääneen ommellessa, kun ei vaan VOI olla hiljaa paikallaan. Tähän kuuluisi ainakin miljoona hymiötä, mutta säästän teidät niiltä. :)

Näihin en saanut kuin pienen osan farkkumateriaalista kulutettua, mutta onpahan sekin eteenpäin.
Pohjana kaikissa Ottobren Forest path koossa 98, jokaisessa vähän eri tavalla käytetty. Mukavan muunneltavissa oleva kaava, ja kokoja riittää meidän tarpeisiin vielä vuosien päähän.
Käytetyt farkut on todella hyvää materiaalia lasten housuihin. Niissä näkyy elämän jälkiä, jokaisista housuista tulee uniikit. Farkut kestää lapselta toiselle, sopii niin hoitoon, kuin kaupungillekin.


Nämä ei oikeastaan ole edes farkut, vaan aavistuksen joustavaa jotain. Mulla on hirveän huono materiaalituntemus, mutta nämä oli sellaiset naisten slimmit siistimmät housut, mitkä luultavasti kerää helposti pölyä. Vyötäröllä resori ja leveä kuminauha, lahkeissa leveät kuminauhat. Kuva vähän hämää, ovat ihan mustat oikeasti väriltään.



Näihin tuli idea yöllä unta odotellessa, ja mielikuvat oli ihan huikeat. Tekeminen oli mukavaa, ensimmäistä kertaa kokeilin tuota alikeompelua yhtään mihinkään. Lopputulos oli vähän valju mielikuviin ja odotuksiin verrattuna, ja useamman kerran purin sieltä ja täältä näitä housuja oman huolimattomuuden takia. Poika nappasi nämä heti käyttöön ompelupöydältä, ja pesun jälkeen pääsin vasta kuvaamaan.
Pesussa sitten tähtien reunat alkoivatkin irvistellä, olin leikannut liian läheltä ommelta. Työ tekijäänsä opettaa jne, en leikkaa enää. Ratkaisuksi päädyin ompelemaan eestaas irvistelevien reunojen yli, ja nuo oikeastaan sopiikin housujen kulutettuun tyyliin oikein hyvin. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. :)



Nämä suunnittelin myös unta kalastellessa, ja ensin ajattelin tehdä epäsymmetriset leikkaukset paljon pienemmistä paloista koostettuna. Teinpä sitten kuitenkin näin, ja olihan näissä hommaa kuitenkin. Jokainen sauma on huolteltu, ommeltu, silitetty auki ja tikattu litteäksi, ettei tule useampia hankaavia saumoja sisäpuolelle. Kyllä muuten kannatti käyttää aikaa, lopputulos on niin paljon viimeistellymmän näköinen.
Näiden valmistuttua ensimmäinen ajatus oli että plah, mutta pojan jalassa housut olikin todella hienot. Heti piti saada jalkaan  ja sotkea banaanilla, joten kuvat sain vasta pesun jälkeen. Housujen saajan iloa oli ihanaa katsella, vielä kelpaa äitin tekemät. :)






Nyt suunnitelmissa on pitää parin päivän ompelutauko. Ihan kuin olisin ollut havaitsevinani pientä turhautumista rakkaani suunnalta, kun olen ollut kuin liimattuna ompelutuoliin viimeiset päivät. :)

5 kommenttia:

  1. Piti heti tarkistaa, josko meiltä löytyisi ko. kaava. Täytyypä itsekin kokeilla tuota kaavaa pikkumiehen housuihin, kun tekeleesi näyttävät niin hyviltä.

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja! Farkku on materiaalina ihana! Noi tähtihousut on kyllä

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :) näitä pieniä farkkuja on ihanaa ommella, kun lopputulos palkitsee.

    VastaaPoista
  4. Hienoja ovat! Mistä lehdestä kaava on?

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Kaava on Ottobren Forest path, muistaakseni lehden nro oli 4/2012.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!