lauantai 28. syyskuuta 2013

Mekko 110cm

Ellille Ottobren Little roses-kaavalla söpö mekkonen. Kangas löytyi muutama vuosi sitten Eurokankaan palalaarista, ja Ellille joskus teinkin vähän vastaavanlaisen mekon tästä.
Ohje oli mukava toteuttaa, sopivasti pientä näpertämistä, mutta kuitenkin helppo tehdä. Edessä ja takana laskokset, hihoissa kuminauhat. Tämän tein vuorittomana, ainoastaan alavarat löytyy yläosasta. Ehkä aavistuksen liikaa on kapoiselle Ellille leveyttä, mutta meneepähän pidempään.

Näitä teen varmasti lisää erilaisista kankaista!



62cm body

Edellisen tunikan kanssa samaan osoitteeseen lähti 62cm body. Nyt vasta pääsin tämän esittelemään, kun lahjan saaja syntyi ja posti vei paketin perille.
Onnea vielä koko perheelle! <3

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Tytön housut

Tämä superstretch on muodostumassa nyt ihan suosikiksi. 
Tällä kertaa kankaantuhoamismielessä kaapissa monta vuotta pyörinyt loimusametti pääsi Ellin housuiksi. Tyttö tykkää kun on pehmeää ja hohtavaa kangasta. :) Näiden kaveriksi pitää varmaan jonkunlainen tunika keksiä, ei ihan hupparin kanssa sovi.


Nukelle vaippoja

Enpä ole pitkään aikaan vaippoja ommellut, näitä oli hauska tehdä.
Weewekan nettikaavalla baby born sai vaippoja, ja koska Miinu pissii oikeasti, niin pitihän niihin imuakin ommella hurjat 2 kerrosta trikoota. Sisäpuoli on myös trikoota, kuori pulia ja kiinnitys tarroilla.





Toinen näistä ei jääkään meille... :)

tiistai 24. syyskuuta 2013

Nuken puku

Tietenkin olisin voinut laittaa nämä nuken vaatteet edellisen haalarin kanssa samaan postaukseen, mutta menköön nyt näin.
Yritän nyt urakalla tuhota kangashyllystä vanhoja kankaita pois ja saada selkeyttä sinne. Vielä olisi paljon tuhottavaa...

Kaava tässä on jostain vanhasta Suuri käsityö-lehdestä.


Nuken haalari

Tämän aamun aikaansaannoksena vuoritettu haalari Baby so real-nukelle. Kaavan löysin netistä pari vuotta sitten jostain blogista, en enää yhtään muista mistä. Tämä kaava sopii muokkaamattomana hyvin baby bornille, mutta kuvassa näkyvää nukkea varten piti lahkeita pidentää vähän.

Materiaaleina anopilta saatuja collegekankaita.


maanantai 23. syyskuuta 2013

Leggingsit tytölle

Vai miksikä näitä housuja kutsuttiinkaan, joissa on farkkumaista ilmettä.
Kaava on Ottobren super stretch, koko 104. Kangas on anopilta kauan sitten saatua jotain collegen tyyppistä ohutta ja laskeutuvaa, ei kovin venyvää materiaalia. Kotihousuiksi tarkoitettu.


Tytön huppari 110

Ellille tein Ottobren beagle boy-kaavalla hupparin tästä ihanasta kankaasta, mitä piti tilata itsellekin asti. Omana lisäyksenä taskut ja tuplahihat (taas). Tästä kuvasta näkee hyvin sen, miten kuvio menee vinoon langansuuntaan nähden. En usko että käytössä kuitenkaan häiritsee.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Princess castle 110cm

Kaveri tahtoi tytöllensä princess castle-tunikan pienin muokkauksin uusimmasta lasten Ottobrestä.
Erona ohjeeseen siis tuplahihat, ja framilonin puutteessa hihansuissa ihan vaan kanttaukset.
Kangas on muuten todella ihanaa, mutta kuvio ei mene langansuunnan mukaisesti. Hankalaa oli leikata kun halusin että raidat menisi suunnilleen vaakaan, mutta vaate ei myöskään saa mennä kierteille käytössä.
Kangas tilattu Perhonen korvanlehdellä-kaupasta.
Toivottavasti on mieluinen. :)


perjantai 20. syyskuuta 2013

Kolmannet farkut

Kun innostutaan, niin sitten kans innostutaan.
Kaavat ja vanhat farkut oli vielä esillä, niin päätin tehdä kolmannet samanlaiset perään.
Tikkaukset ja resorit tällä kertaa punaisella, se sopii ihanasti farkun sinisen kanssa.
Nämä ovat tehty lasten mummin vanhoista stretchfarkuista, ja pitipä todeta että joustava kangas ei tähän malliin parhaiten sovi.
Nyt taitaa olla hetkeksi farkkukiintiö täysi.





Lisää kierrätysfarkkuja

Kuvat tulee taas hassussa järjestyksessä ja osa nurinpäin, kun kännykällä otan kuvat ja lisään tänne.
Nämä farkut siis samalla kaavalla kuin edellisetkin ja myös kokoa 92, mutta näissä ei ole vuorta. Materiaalina miehen vanhat farkut, tikkaukset mustalla ja resorit myös mustat.
Tikkauslangan puuttuessa sain tikkauksiin lisää näkyvyyttä suoralla jousto-ompeleella, joka tekee siis joka pistonkohtaan ikäänkuin kaksi pistoa.
Niin nämä kuin eilisetkin ovat Oskarille vielä ihan liian isot, joten ensin menevät Ellin käyttöön.





torstai 19. syyskuuta 2013

Kierrätysfarkut

Mun isin ja miehen vanhoja farkkuja pääsi uusiokäyttöön Oskarin farkuiksi koossa 92. Näissä on puuvillavuori joten menee ulkohousuina myös kuivana päivänä. Tikkaukset ruskealla ja koristelapussa miehen vanhoista shortseista otettu metallilenkki.
Ohje Ottobrestä 4/2010.



tiistai 10. syyskuuta 2013

Keijuhame

Viimeisten muutaman viikon aikana ompelut olleet tauolla, kun piti muuttaa ja mökkeillä ja sairastaa flunssaa. Nyt sain kuitenkin työhuoneessa ompelukoneet esille, ja Ellille hetken mielijohteesta syntyi keijuhame. Ideana se että kaksi reunoistaan siksakattua neliön muotoista sifongin palaa laitetaan päällekkäin ja leikataan keskelle sopivan kokoinen reikä, jonka ympärille ommellaan kuminauha.