perjantai 23. elokuuta 2013

Minttuinen mekko 104

Ottobre 4/2012 lehdestä kaverin tytölle yksinkertainen mekko puuvillasta. Jotenkin jännitti ommella pitkästä aikaa joustamatonta kangasta, ja napinlävet sai hien nousemaan pintaan. Lopulta kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, ja mekosta tuli siisti. Ehkä en jatkossa jännitä niin paljoa. :)


perjantai 16. elokuuta 2013

Jumpsuit

Olen himoinnut tätä KappAhlin (kuva lainattu netistä) jumpsuitia jo hyvän aikaa, mutta hinta on ollut mun mielestä vähän liian kallis.

Selian raitatrikoota pyöritellessäni mieleen tuli ajatus kokeilla tehdä jumpsuit itse. En ole vetoketjujen ystävä, ja ensin meinasinkin laittaa tähän nepit. Sopiva vetskari löytyi kuitenkin kaapista (äitin perintöjä varmaan 90-luvulta) joten pakkohan se oli kokeilla. Kovin läheistä tarkastelua vetoketjun ompeleet eivät kestä, mutta välttänee. :) Raitojen kohdistaminen vaati kärsivällisyyttä mitä mulla on aika vähän, mutta nekin onneksi osui aika kohdilleen.

Kaava siis ottobrestä, numeroa en nyt millään muista. Erona ohjeeseen jatkoin vetskarin lahkeen resoriin asti, tein huppuun vuorin ja lisäsin raglansaumoihin tereet. Koko tässä 92, muuten mukava malli mutta ohuen trikoon takia olisi saanut ottaa leveyttä pois.



lauantai 10. elokuuta 2013

Lisää tuplahihaa

Princess castle-tunikan kanssa samaan osoitteeseen Ottobren night owl-kaavaa soveltaen paita. Valehihat ja valehelma omia lisäyksiä, koko 104. On tuo kangas vaan herkullista!