sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Isosiskon rakkautta

Elli on ottanut ihan uuden roolin omakseen, nimittäin oikein huolehtivan isonsiskon tärkeän roolin!
Läpsimisvaihe alkaa olla taakse jäänyttä aikaa, onneksi.
Muutama päivä sitten olin noin minuutin verran keittiössä kun lapset jäivät keskenään olohuoneeseen, ja takaisin tullessani Ellillä oli syyllinen ilme kasvoilla ja Oskari hämmästyneen näköinen. Pyöräytys Oskarin suussa, ja mun kädessä oli imeskelty chilikuorrutteinen pähkinä! Allergioiden takia meinasin saada sydärin, mutta ainut reaktio tuosta herkusta oli onnellinen suun maiskuttelu! Elli tuumasi että antoi Oskarille karkkia... Piti selittää ettei noin pienelle voi antaa yhtään mitään mitä äiti tai isi ei lupaa.

Tässä joku päivä istuin Oskari sylissä olohuoneessa ja pojan nenä vähän vuoti. Elli (huom. 2v4kk) huomasi sen,  samantien tyttö paineli vessaan, toi paperia, niisti pikkuveljen nenän ja vei likaisen paperin pönttöön. Kätevää!

Eilen laitoin tiskiä ja Oskari kitisi sitterissä tylsistyneenä, niin Elli tuli paikalle ja tottuneesti kokeili pikkuveljen alta että löytyykö tuttia. Kun ei löytynyt niin pyysi mua antamaan puhtaan, ja laittoi sen hellästi Oskarin suuhun. Kitinä lakkasi ja tyttö palasi leikkeihinsä. :)

Alla olevassa kuvassa sisarusten lempileikki, "kaffamatolla" lelujen katselu yhdessä. Ei hajuakaan mistä Elli tuon kaffamaton keksi. Ja tuossa matolla leikkiminen on kaffamista.


Oskarin pönttöharrastus jatkuu edelleen, suurin osa kakoista tulee pönttöön. :) Kuluneen viikon sairastettu oksennustauti vähän sekoitti rytmiä, mutta nyt ollaan jo melkein terveitä taas. Tosin Oskari oli ainut kuka säästyi oksentamiselta, mutta masu oli löysänä hänelläkin. Nyt ei enää yhtään tautia pitkään aikaan, kiitos!

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!